Satakunnan Osuuskauppa suunnittelee uutta 2000 neliön S-marketia Porin Herralahteen, osoitteeseen Herralahdenraitti 1. Tontilla olevan kiinteistökokonaisuuden omistaa erikoissijoitusrahasto Trevian Suomi Kiinteistöt I, jolta osuuskauppa vuokraa tarvitsemansa tilat. Herralahdenraitin kiinteistökokonaisuudessa toimivat tällä hetkellä Itä-Porin lähipalvelukeskus, eläinlääkäripalvelu, apteekki ja kuntosali. Uusi S-market täydentää alueen palveluita kattavalla ruokakaupan valikoimalla. Kaupalle rakennetaan kiinteistökokonaisuuteen uudet tilat.

Alueen kehittäminen vaatii rakenteellisia muutoksia niin kiinteistössä kuin parkkialueessakin, joten uuden kaupan avajaisia vietetään arviolta 1 – 1,5 vuoden päästä. Tarkempi ajankohta selviää hankkeen edetessä.  Avautuessaan uusi S-market tulee tarjoamaan työpaikan noin 20 kaupan ammattilaiselle.

”Olemme tyytyväisiä siitä, että saamme kehittää Porin Askokylän aluetta yhdessä merkittävän paikallisen toimijan kanssa yhdeksi Porin kaupallisista keskittymistä tulevaisuudessa”, toteaa Trevian Rahastot AIFM:n kiinteistösijoitusjohtaja Risto Aro. ”Olemme kotimainen ja pitkäjänteinen kiinteistösijoittaja, joka haluaa myös Porissa noudattaa kasvollisen omistajuuden ja paikallisen läsnäolon periaatteitaan ylläpitäessään ja kehittäessään Porin elinvoimaisuutta”, Aro jatkaa.

”Löysimme yhteistyössä Trevian Rahastot AIFM Oy:n kanssa hyvän kaupan paikan Herralahdesta, ja olemme todella tyytyväisiä siitä. Uusi S-market täydentää verkostoamme mainiosti, sillä tällä puolella kaupunkia lähimmät toimipaikkamme ovat S-market Lukkarinsanta ja S-market Herkku”, toteaa toimialajohtaja Kaartinen.

 

Lisätietoja:                                                            

Risto Aro, kiinteistösijoitusjohtaja, osakas
Trevian Rahastot AIFM Oy
+358 50 420 3950
risto.aro@trevianrahastot.fi

 

Jussi Kaartinen, toimialajohtaja
market- ja tavaratalokauppa
Satakunnan Osuuskauppa
+358 050 388 3045
jussi.kaartinen@sok.fi

 

Trevian Rahastot AIFM on perustettu vuonna 2017 ja sillä on AIFM-direktiivin mukainen toimilupa. Yhtiön taustalla on Suomen vahvin kiinteistösalkunhoito-osaaminen. Erikoissijoitusrahasto Trevian Suomi Kiinteistöt I on sen ensimmäinen rahasto, jonka strategiana on sijoittaa vahvaa kassavirtaa ja kehityspotentiaalia tarjoaviin kohteisiin.